Translate

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kausi 2014, uudet vai vanhat kujeet?

Pian on joulu, vuosi vaihtuu ja...enkös minä juuri vähän aikaa sitten kirjoittanutkin jo tästä?!Kolmen päivän kuluttua on jo jouluaatto, eikä lunta ole milliäkään maassa. Joulumieli on tyystin kadoksissa ja minun on vaikea sulattaa sitä ajatusta että joulu on jo oven takana.
Vuosi on kulunut hirmuista vauhtia ja taas ollaan siinä hetkessä kun pitäisi alkaa idättää.
Monet ovatkin sen jo tehneet hienojen suunnitelmien ja toiveiden kera. Minä taas...olen laskeskellu viimeiset kolme viikkoa montako päivää loman alkuun on! Nyt kun count down päättyi heräsi kysymys mikä chilejen laita on.

Oli aika pyyhkiä siemenlaatikko pölystä ja kurkistaa sisälle...
Harmillista on että en ole ostanu lainkaan siemeniä kaudelle 2014 ja vaihdotkin ovat hieman unohtuneet. Muutaman itsenäisen vaihdon suoritin siemenketjukirjeen vieraillessa luonani syksyllä mutta that's it.
Onnekseni minulta löytyy noita siemeniä aikamoinen määrä, monet pussit ovat jopa täysin iskemättömiä!

Ristiriitaista tässä kaudessa on etten osaa päättää sanoisinko että kausi mennään uusilla vai vanhoilla eväillä?
Siemenet ovat vanhoja mutta en ole kokeillut ainuttakaan lajiketta. Olen kyllä yrittänyt idättää tiettyjä lajikkeita, mutta onnistumatta siinä. Minulla ei ole nytkään minkäänlaista tietoa siementen itävyydestä.
Halusin tänä vuonna tarkoituksella luoda hallitun lajikelistan mutta senkin onnistuminen on aavistuksen heikko. En koe epäonnistuneeni mutta ainakaan vielä tulos ei täysin minua tyydytä. Katsotaan kesällä tarkemmin oliko valintani onnistuneet vai eivät.

Pidemmittä jorinoitta lajike listaan.

C. Baccatum
Aji Cito
Jamy
Criolla Sella
Sugar Rush
Cap 220
Cap 832
 CGN 22871
PI 260549
PI 355814
PI 441560
PI 260460
PI 410560

C.Chinense
Tobago Sweet x Yellow Pointed Habanero F3
Douglah x Butch T F3
White Fatalii
Devils Tongue Yellow
Bih Jolokia
Morovars Yellow
Rocato
Foodorama Scotch Bonnet
Burkina Yellow Scotch Bonnet
Jamaican Scotch Bonnet 
Faria
Macapa Red
Harolds St. Barts
Roberto Cubans Seasoning
Scornaga
Fatalii Gourmet Jigsaw
7 Pod Chaguanas
Bonda ma Jaques
Congo
Mustard Habanero
Morado
Trinidad Butch T
Trinidad Perfume
Monster Naga
Antillais 14.5
CGN 16944 (round)
CGN 23258
PI 260523

Villit
C. Flexuosum
C. Rhomboideum
C. Lanceolatum
Tepin

Muutoksia on luultavasti vielä tulossa mutta tällä lähdetään liikkeelle. Idätykset aloitan jahka ehdin/viitsin.
Mielenkiintoisinta itselleni tässä kaudessa on se etten tunne kunnolla 80% lajikkeista joita olen kasvattamassa. Viime kausina olen aina tiennyt mitä odottaa ja tiennyt suunnilleen miltä pensaan ainakin tulisi näyttää. Kaudelta 2014 on vaikea sanoa mitä odotan, jonkinlaista satoa tottakai, mutta en määritä vielä ainakaan mitään tavoitteita itselleni sillä saatan vielä karsia lajikkeita. Tarkoitus oli pysyä 35 lajikkeessa, mutta pääsi taas vähän lipsahtamaan... 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Back in business...

Muutama kuukausi on vierähtänyt silmän räpäyksessä. Minne aika on kadonnut, on hieman vaikeampi määritellä, jumalaton työmäärä koulussa ja perustamani nuorisoyrityskin on imenyt myös aikansa.
Koulutöiden määrä on tosin viime viikkoina vähentynyt huomattavasti ja jaksaa taas kirjoitella ilman että kukaan sitä vaatii.
Nuorisoyritykseni on toki osa koulutöitäni sillä saan siitä lukio kurssin mutta en pidä sitä mitenkään masentavana projektina vaan pikemminkin opettavaisena kokemuksena.

Entä mitä chileilleni kuuluu? En edes tarkalleen muista mihin jätin blogi päivitykseni kesken...minulla ei vain tuntunut olevan ylimääräistä aikaa joten jostain oli tingittävä. Viimeisin päiväkirja merkintäni mukaan keräsin tänä vuonna 3912 grammaa chili satoa. Ennätys lyötiin vaikka odotin ainoastaan kilon verran satoa. Huvittavaa nähdä miten vielä lokakuun lopussa pystyi kerämään viimeisiä satoja kasvihuoneesta ja nytten...no sanottakoon ettei aivan niin. Ensimmäinen kunnollinen lumisade iski eilen ja pimeydestä tuskin tarvitsee mitään erityistä mainita, jokainen voi kurkistaa ikkunasta ulos ja todetkoon asian itse.

Viime kausi, kuten edellinenkin ja tarkemmin ajatellen sitäkin edellinen, ei ollut mitenkään mahtava. Pettymyksiä ja vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen mutta minkäs sille tekee. Aina ei voi onnistua, koskee niin viherpeukaluudessa kuin elämässä yleensäkin. Kausi 2014 on varmistunut. Aion jatkaa chilien parissa, tuskin niistä kokonaan pääsen koskaan eroon, mutta yritän rajoittaa määrää jokseenkin järkevälle tasolle. Lajikkeita en ole lainkaan ehtinyt suunnittelemaan, "kai mä jotain kylvän"?

Sellaista olen pitänyt koko syksyn mielessäni etten idättäisi yhtä paljon super tulisia kuten ennen. Uskon myös että pysyttäydyn vanhassa siemenvarastossani enkä lähde turhaan tilailemaan hirmuisesti uusia lajikkeita. C.Galapgoense kiinnostaa edelleen ja se saattaa olla eräs laji jota haluisin ensi kaudella kokeilla. Samoin C. Tovarii:ta olisi hienoa saada kasvamaan kun viime vuotiset idätykset epäonnistuivat. Pubeja en myöskään harkinnut idättää, aiheuttavat vain harmia kun en pysty tarjoamaan kyseiselle lajille sopivia kasvu olosuhteita.
 
Joka tapauksessa ilmoitan täten blogin seuraajille että vielä ollaan hengissä ja ensi vuonna taas chilejä kasvatellaan, että ei muuta kuin hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!