Ulkokausi alkoi kun kärräsin taimet traktorilla kohti ulkokasvihuonetta.
Siellä ne kasvoivat, kasvoivat, kukkivat ja tuottivat hedelmää. Ongelmallista tässä oli kuitenkin se että kukkiminen ja podien kasvaminen kesti liian kauan, ongelma joka ei lämpösinä kesäpäivinä ja öinä kovinkaan huolettanut. Nyt kun elämme syyskuun puoltaväliä on toinen ääni kellossa. Yölämpötilat laskevat lähelle hallarajaa ja lasikasvihuoneeni, joka ei ole kovinkaan tiivis, vuotaa kylmyyttä kuin seula.
Asialle on tehtävä jotain!
Vaihtoehtona oli toki se että leikkaisin uusia lasiruutuja lasikasvihuoneeseeni ja korvaisin niillä osittain rikkinäiset ruudut, mutta hieman laiskana ja unohtelevaisena kun minut tunnetaan ei tämä käynyt minulle mitenkään päinsä.
Aloin siirtelemään kasveja lasikasvihuoneesta muoviseen seinustakasvihuoneeseen, joka suurella todennäköisyydellä puretaan lokakuussa karun ulkomuotonsa takia.
Tämän tulisi olla vihoviimeinen siirto sillä loput kasvit saavat jäädä lasikasvihuoneeseen mm. siitä syystä etteivät mahdu seinustakasvihuoneen oviaukosta. Tämän jälkeen on vain matka kompostiin jäljellä.
|
Kärryllinen hyvää |
Matka lasikasvarista seinustakasvariin on suurinpiirtein 100-150 metriä. Jos kantaisin kaikki kasvit edestakaisin kestäisi siinä monia tunteja. Päädyin siksi käyttämään moottoroidun avun hyväksi.
|
Ensimmäinen erä saapui ehjänä paikalle! |
|
Cap 1473, C.Annuum |
|
Cap 1473, C.Annuum |
|
Brown Large Habanero, C.Chinense |
|
Brown Large Habanero, C.Chinense |
|
7 Pod, C.chinense |
7 Pod alkaa vihdoin puskea podia. Kukkia on ollut jumalaton määrä muttei ainuttakaan podia.
Vihdoin vaikuttaa siltä että jouluksi saamme tuoretta seitsemän padan chiliä. Sopinee joulu glögiin rusinoiden siasta.
|
7 Pod ,C.Chinense |
|
Naga Morich, C.chinense |
|
Naga Morich, C.Chinense |
|
Cili Coronong, C.Chinense |
|
Carribean Red Habanero, C.Chinense |
|
Carribean Red Habanero, C.Chinense |
|
Carribean Red Habanero, C.Chinense |
|
Pink Habanero, C.Chinense |
Pink Habanero yllätti minut muutama viiko sitten puskemalla muutaman pikkuruisen podin.
Nyt vaikuttaa siltä että tämä täysin mieto,siitä huolimatta että sitä kutsutaan habaneroksi, kasvattaa lähes kymmenen kunnon kokoista podia!
|
Pink Habanero, C.Chinense |
|
Tobago Sweet x Yellow Pointed Habanero F2 |
|
Tobago Sweet x Yellow Pointed Habanero F2 |
|
Toinen erä. |
|
Trinidad Scorpion Morouga Blend, C.Chinense |
|
Trinidad Scorpion Morouga Blend |
|
Orange Habanero, C.chinense |
|
Orange Habanero, C. chinense |
|
Naga Morich, C.chinense |
|
Naga Morich, C.chinense |
Ultra Pubessa ei ole podin podiakaan. Kasvi on vasta viime viikkoinaa innostunut kukkimaan ,joten jos vain luontoäiti minulle podin suo joudun nostamaan kasvin sisälle lokakuun jälkeen kypsyttelemään.
|
Ultra Pube, C.Pubescense |
|
Ultra Pube, C.Chinense |
|
Päivän sato, 164 grammaa |
Satoa tulee vaikkakin myöhässä. Onhan tässä vielä kuukausi puolitoista aikaa kasvien kypsytellä satoaan mutta pakko myöntää että kaiken saaminen kypsäksi menee kyllä tiukoille. Toivoa kuitenkin sopii.
Hienoja kuvia. Onnittelut onnistuneesta siirrosta.
VastaaPoistaLasin leikkaaminen ja muotoilu on niin paskamaista hommaa, että jättäisin suosiolla väliin. Puuilot ja Motonetit myyvät polycarbonaattilevyä, eli "Lexania", muutaman kympin neliöhintaan paksuudesta riippuen. Tätä voi sahata, viilata ja porata aivan kuten mitä tahansa joustavaa muovia, eivätkä reunat ole teräviä. Jos siis paikkapaloja tarvitset kasvariin.
VastaaPoistaTattista chillailia!
VastaaPoistaJoo ei lasin leikkaaminen mitään hauskaa puuhaa ole. Tuo olisi oikein varteen otettava vaihtoehto. Pikku miinus tosin että jos suurin osa on lasia ja muutama ruutu muovia saattaa esteettinen silmä kärsiä :P.