Translate

torstai 20. joulukuuta 2012

Loppu häämöttää...

Tuskin voi olla tietämättä sitä että huomiseksi on luvattu jotain erikoista. Ei, en puhu lumi ja räntäsateesta rannikkoseudulla, se olisi ollut erikoista nelisen kuukautta sitten. Puhun maailmanlopusta jota on povattu. Kaikkialla tätä on hehkutettu, kaupallistettu ja saarnattu.

Itse en huomista murehdi, syystä etten usko siihen. Tosin, aina kun katastroofia luvataan niin kai sitä alitajuisesti pysähtyy varsinkin mukavalta kuullostavan musiikki kappaleen läheisyydessä miettimään elämäänsä, läheisiä ja tulevaisuutta. Mikä tietenkään ei ole ihan turhaa, saa ainakin hetken mietittyä olisiko jotain mitä ehdottomasti haluaisi elämältään tai olisiko jollekin jotain kerrottavaa...

Idätyslautalla alkaa ensimmäiset sirkatkin näkyä, nämä kauniit, maailman juuri ensimmäistä kertaa nähneet lehdet omaavat Canario Peru Cusco.

Muutenkin idätys on tähän asti sujunut varsin mallikkaasti. Päivittäin uusia ituja pukkaa siemenkuorista, jopa Sukanya, jonka sanotaan olevan valkokukkainen pubescense, tuuppaa ensimmäistä häntää.  





Kauden suurimman harvinaisuuden, C.Tovariin, laskin viime sunnuntaina lautalle. Toistaiseksi merkkejä minkäänlaisesta hengestä ei ole huomattavissa, mutta en nopeaa itämistä odottanutkaan. Kunhan nyt edes itäisi.

Hieman tilastoja itämisen edistymisestä:

1.12.2012 Itämään lasketut

Cap 357 2/3
Cap 363 2/3
Rocoto Peru Puno Marki 1/3
Canario Peru Cusco 3/3
Giant Rocoto 0/3
Rocoto Manzano Rojo 1/3

9.12.2012 Itämään lasketut

Rocoto Hualaga Orange 0/2
Canario 0/2
Locato 2/2
Sukanya 1/2
Rocoto Costa Rican Red 4/4
Rocoto Guatemalan Orange 1/2

16.12.2012 Itämään lasketut

Rocoto Red Peruvian 0/2
Rocoto De San Isidro 0/2

Rocopica  1*/2
C.Tovarii  0/3
Ulupica Large 0/2
Cumari Pollux  0/3
CGN 24332 C. Eximium 0/4
PI xxxxxx(433414-> tuntematon ) C.Chacoense 0/4

Näin on lähes kaikki pubescensit ja villit itämässä. Pian alkaa myös olla ensimmäisten chinensejen aika. Tähän asti olen pysynyt päässä teettämässäni aikataulussa varsin hyvin, aivan pikkaisen saatan olla myöhässä ,mutta tämäkin on helposti korjattavissa laittamalla esimerkiksi kaksi lauttaa ensi viikonlopun aikana. 

* Epämääräinen, saattaa olla itänyt, vaikea sanoa näin aikaisessa vaiheessa.
     

2 kommenttia:

  1. Mayojen pitkän laskun ajanjaksot on K'in (päivä), Winal (1 kuukausi, 20 päivää), Tun (1 vuosi, 260 päivää), K'atun (20 vuotta, 7200 päivää), Bak'tun (400 vuotta, 144000 päivää). Yksi Winal on 20 k'iniä, yksi Tun on 18 winalia, yksi k'atun on 20 tunia ja yksi bak'tun on 20 k'atunia. Simppeliä.

    Mayojen pitkän laskun mukaan nyt on maailman alusta kulunut 12 bak'tunia, 19 k'atunia, 19 tunia, 17 winalia ja 19 k'iniä. Meidän ajanlaskumme mukaan siis 5126 vuotta. Huomenna mayojen pitkä lasku eli 13 bak'tunia täyttyy ja maailman luomiskierto alkaa alusta. ;)

    VastaaPoista
  2. En saanut yhtään mitään selvää, mutta sanotaan niin ja toivotaan että huomenna on hyvä päivä pistää chilejä itämään :D.

    VastaaPoista