Yöunia takana muutama hikinen tunti, aamuisen valkosipuli välipalan jälkeen päätin mennä uudestaan nukkumaan ja hups heijaa, heräät kello 10:30.
Toivon jo melkein huomenna pääseväni takaisin lukioon, saattaa kuulostaa erittäin oudolta minun suusta ,mutta mieluummin lukiossa kuin kipeänä kotona.
Tämän eteen on kuitenkin tehtävä jotain!
Viime vuosien aikana olen oppinut huomaamaan ettei vastustuskykyni pysty tauteja päivässä tai yössä parantamaan, joten apu on ulkoistettava. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat hyvät ystäväni, chilit!
Kaksi kuivahtanutta TSMB:tä ja toiset kuivahtaneet Nagat. |
Näissä chileissä SHU:ita yhdestä kahteen miljoonan per ryppyinen pyörykkä.
Havainnollistetaan vielä että yhdessä Tabasco pullo on noin 5000 SHU:ta.
. . . . . . . . . .
Söin chilejä vasemmalta oikealle:
1. Trindad Scorpion Morouga Blend (täysin raaka podi)
-Mieto, lähes poltteeton, maistui suopavdelle ja muutenkin pahalle.
- Tajusin pestä podit tämän jälkeen.
2. Trinidad Scorpion Morouga Blend (puoli kypsä podi)
-Poltetta löytyy jo oikein kunnolla, lämmittää, niin suussa, kurkussa kuin rinnassakin.
- Räkää alkaa kertymään epämukavasti suuhun, nenä alkaa vuotamaan.
3. Naga Morich (kypsä podi)
-Flunssasena polte ei tunnu yhtä voimakkaalta kuin normaalisti, potkua kuitenkin löytyy.
- Podi saa ehdottomasti adrenaliidin kehossa virtaamaan!
- Huh heijaa, nyt polttaa, huh ja auts....
- Polte taltutettu maidon avulla.
- Pistää kyllä kaiken nesteen kehossa kiertämään, on kyllä ihme rohto tämä Naga.
- Täytyy myöntää että olo on ehdottomasti helpottanut, ainakin hetkellisesti.
- Toinen Naga jää kyllä syömättä, yhden Brown Large Habaneron voisi vielä poskeensa pistää ruuan yhteydessä.
- Vatsa tuskin tästä hyvää tulee tykkäämään, mutta se on pieni piina verrattuna viikon mittaiseen flunssaa!
Paranemisia vaan sinne. Melkoista rääkkiä. Itse sain syksystä pariin otteeseen vatsan kipeäksi chileillä. Siihen riittivät muutamat siivut 7pottia leivän välissä. :D
VastaaPoistaKiitoksia, hieman pohdin vielä tuota toista Nagaa, koska tuo ensimmäisen jälkeen on olo tullut ehdottomasti PALJON paremmaksi. Otetaan nyt jokatapauksessa haba ja valkosipuli kuuri ennen sitä, sillä pistävät nuo nagat kyllä totta vie vatsan kipeäksi välillä.
VastaaPoistaHyvä huomio tuo podin pesu! :D
VastaaPoistaFlunssa lähtee sairastamalla. Kaikkein huonoin vaihtoehto on sairastaa kaksi päivää kerrallaan ja ensimmäisenä toipilaspäivänä lähteä kouluun/töihin/harrastuksiin. Sillä saa aikaan sellaisen 2xsairaspäivä/toipilaspäivä/2xsairaspäivä-syklin joka vetää kropan aivan fleguksi ja venyttää flunssan siitä vajaasta viikosta kolmeen kuukauteen. Jonkun lukion takia on ihan turha tappaa itseään, jälkikäteen huomaa, että parempi olisi ollut olla ne pari päivää "varmuudeksi" kotona kuin rampata viikkotolkulla puolikuntoisena.
Näinhän se on, itsekin elän tuon kanssa harmoniassa ja siihen on hyvä aina vedota jos lukioon lähtö tuntuu raskaalta flunssan jälkeen...tai muuten vain voisi vielä päivän viettää peiton alla, tosin välillä ei ole varaa poissaoloihin jos on ollut ne "lakisääteiset" 3 kertaa. Neljäs saattaa tarkoittaa sitä että lentää ulos kurssilta ja joutuu käymään koko homman uusiksi, mikä ei totta vie kiinnosta lainkaan!
VastaaPoistaOlo tosiaan helpotti, tiedä sitten oliko se valkosipuli annos vai chilit jotka sen teki mutta huomattavasti helpompi olo, flunssa tosin istuu kiinni, mutta sillä ei enään ole väliä kun lomani alkoi nyt. Ehtii hyvin levätä ja ottaa rennosti :).
Merkittävää muuten myös se ettei vatsani protestoinut eilen pätkääkään ja hyvä niin.