Translate

maanantai 19. maaliskuuta 2012

"Solanum Lycopersicum...ai häh?"

Kyseessä on siis jokaisen tuntema koisokasveihin kuuluva tomaatti.
Tomaatti on lähtöisin Chilestä ,sekä Perusta ja sen historia alkaa tutkijoiden mukaan n. 500 vuotta ennen ajan laskun alkua. Suomeen kyseinen kasvi rantautui joskus 1870-luvulla.

Oma historiani tomaattien kannalta on lyhyehkö, vielä muutamia vuosia sitten en koskenut tomaatteihin pitkällä kepilläkään (ketsuppia lukuunottamatta). Tähän tuli kuitenkin muutos, sillä suunnilleen vuoden ajan olen syönyt tomaattia oikein mielelläni.

Viikkoa takaperin ajanlaskussa sain kasvatettavakseni ensimmäistä kertaa elämässäni tomaatin siemeniä. Siemenet sain eräältä mukavalta chilifoorumin jäseneltä.

Lajikkeet:
Hundreds & Thousends
Jantarmöi 530
Black Cherry
Moneymaker
Red Cherry
Eksootika
ERK
Tubling Tom Red
Golden Heart


Osa näistä onkin jo itänyt, joten olen askelta lähempänä saada omia tomaatteja kesällä.
Kasvihuoneessa on jo varrattuna muutamille paikka, osan asetan parvekkeelle ja kasvarin lähettyville avomaalle.

Tomaattien käyttö riippuu toki sadon suuruudesta, mutta tuoreena salaateissa olisi toki tarkoitus nauttia, sekä chilien maustamissa salsoissa.

2 kommenttia: