Translate

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ajatuksia blogista ja kasvatus kaudesta

Jo on viime kirjoituksesta aikaa.

Aluksi on vain todettava kuinka huvittavaa on katsoa taaksepäin ja lueskella vanhoja blogi teksteja. Toisinaan tuumin mitä hittoa olenkaan kirjoittanut, toisinaan on ihan hauska niitä lueskella, joten mitään tuskin lähden poistamaan.

Seuraavassa tekstissä pyörittelen hieman ajatuksia blogistani, kasveista jss mitä tässä nyt on tullut raapusteltua ennenkin.

Missä olen ollut?
4.1.2016 astuin muiden ikäisteni, sekä hieman vanhempien kanssa armeijan vihreisiin. En voi varsinaisesti sanoa että viihdyin siellä sillä sairastuin varsin vakavasti muutaman kuukauden jälkeen ja sain B-paperit loppuajaksi. 5 ½ kuukauden palvelusajan jälkeen minut päästetiin sieltä lähtemään ja nyt tansahtelen tuon tuosta reservin auringonlaskun varjossa...(eli etsin töitä ja mietin mitähän elämälläni tekisin).

Mitäs nyt:
Paljastin jo hieman tuossa aikaisemmin että etsin töitä, töitä ja lisää töitä. Aloitin opiskeluni jo ennen armeijaan lähtöä joten jatkan niitä vasta tammikuussa...eli siihen asti, niin no...en tee mitään konkreettista hyvää ellen löydä töitä? Päivät kyllä kuluu kotitöiden parissa mutta en todellakaan panisi pahakseni jos löytäisin työpaikan itselleni.

Blogi:
Mitähän tälle tapahtuu? Minulla ei ole pavun papuakaan kasvamassa, puhumattakaan chileistä sillä armeija hieman rajoitti harrastustani. Olen kuitenkin suunnitellut ensi vuodeksi jonkin verran chili-ja tomaatti viljelmiä, sillä vanhempani kaipaavat oman maan tomaatteja ja heiltä ei oikein tuo onnistunut tänä vuonna.

Mietiskelin tosin että jotainhan tänne voisi kirjoittaa kun kerran blogi on ja pidän kirjoittamisesta. En ole koskaan välittänyt pahemmin omaa elämän tarinaani tänne kirjoittaa joten olisikohan lukijoilla kiinnostusta lukea peli arvosteluja?  Pelit ovat viime aikoina olleet mediassa vahvasti esillä ja nykyään ei ainoastaan 15 vuotiaat jonnet niitä kellareissaan istu ja hakkaile vaan koko ilmiöstä on tullut universaalimpi ja vapaampi. Ikä, sukupuoli tai muu ei enää ole sosiaalisesti hyväksymätön este vaan pelaajia löytyy joka nurkasta.

Pelit ovat viime aikoina olleet itselleni urheilun kanssa lähin harrastukseni ja etenkin armeijan aikana ne ovat olleet sopiva pako paikka ajatuksilleni lomien aikana. Seuraan aktiivisesti peli-alaa, sen kehittymistä, uusia pelejä ja ilmiöitä, joten pystyisin kyllä jos jonkilaista kirjoitella mikäli se jotakuta kiinnostaa? Halua omasta puolestani kyllä löytyy sillä olen ennen tehnyt peli-arvosteluja video muodossa, mutta tällähetkellä  en pysty sitä siten jatkamaan.

Jos enemmän jaksan tänne raapustella niin kyllä, blogi tulee kokemaan räväkän ulkoasu muutoksen koska hyi hitto mitä olenkaan mennyt tekemään...

Kausi 2017  
Minulla on edelleen oma kasvihuone käytössäni joten tyhmähän olisin jos en sitä käyttäisi.
Yritän ehdottomasti kitkeä edellisten kausien suuruuden hulluuden pois ja huolehtia kunnolla niistä kasveista joita ajattelin kasvattaa.

Luultavasti olen lähdössä chinense/baccatum voittoisella lajike kirjolla + tomaatteja, riippuen hieman omasta siemenvarastostani ja mitä jaksan tilailla.

Kauniit pakolliset loppusanat:
Että tällaista tällä kertaa. Ei mulla muuta kuin hyvää kesän jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti