Translate

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Ruukun vaihtoa ja latvontaa...

Pääsiäisen kunniaksi olen uudelleen istuttanut chilejä tiuhaa tahtia.
Kasvutila alkaa olla niukka vanhoissa kasvualustoissa ,joten uudelleen istutus erillisiin purkkeihin lienee paikallaan.

Pieni kuva+info -sarja ensikertalaiselle.

Oletan ,että jokainen osaa täyttää haluamansa astian mulalla. Itse suosin kasvualustoja koskien suoria muotoja jolloin tilaa säästyy verrattaen pyöreihin astioihin.
Suosittelen mullan definsoitia...vai oliko se sterilisointia...kaatamalla kiehuvaa vettä multaan ENNEN istusta.
Tämä pitää teoreettisesti harsosääsket poissa, joista muuten saattaa koitua harmia varsinkin taimille.




                                             (Aji Brown C.Baccatum)


Kun tiedät minkä kasvin olet uudelleen istuttamassa, muista ottaa tarpeeksi juuria mukaan, muuten taimi saattaa kuolla.

Istuta chili-taimesi siten ,että sirkkalehdet jäävät juuri ja juuri pinnan ylle.
Tämä siksi ,että taimesta tulee tukevampi ,sekä juuria kasvaa enemmän jolloin kasvi voi vetää enemmän energiaa puoleensa.



Uudelleenistutus valmis. Annan itse kasvaa noissa purkeissa seuraavat kaksi kuukautta. Silloin saattaa jo kesä olla niin pitkällä ,että ulos istutus olisi ajankohtainen teema.

                                                (Homera C.Annuum)

Kun taimesi on kasvattanut neljännen lehtiparinsa (sirkka-lehdet mukaan laskien) suosittelen latvontaa.
Teoreettisesti tämän pitäisi lisätä haaroittumista.

                                         
Suoriudut latvonnasta siten ,että leikkaat ihan brutaalisesti pois neljännen lehtiparin.
Voit myös vaihtoehtoisesti nyppäistä sormilla kasvuston pois.


Näin.


Kasvatustapoja löytyy varmasti yhtä paljon kuin kasvattajia. En sano ,että tämä on oikea tapa, mutta näin olen itse tehnyt.

6 kommenttia:

  1. Onko se vaan minä vaan näyttääkö ton Aji Brownin juuristo aika nihkeeltä? Jotenkin näyttäisi olevan todella vähän juuria o.O

    Ja voihan noita syvemmällekin istuttaa, kunhan nyppii kaikki kasvustot varresta pois, ettei ala mätäneen mullan alla.

    VastaaPoista
  2. En osaa sanoa...saattaa olla se ,että edellinen kasvatusastia oli niin matala ,ettei juurille jäänyt kasvutilaa...en tiedä O_o

    En muistanut tuota, hyvä kun kerroit!

    VastaaPoista
  3. Hyvät ohjeet. Tässä kun olen itsekkin kovasti vaihdellut purkkeja ja multia, olen huomannut syvemmälle istuttamisessa eroja mullasta johtuen. Syvemmälle istutettaessa ja mullan (turpeen)ollessa kasaanpainuvaa, ei juuria muodostu yhtään uudelle mullan alaiselle osuudelle. En keksi mitään muuta syytä kuin yläkautta kastelun, joka kovettaa pintamullan. Kun pintamulta on kovaa, eivät juuret nouse alhaalta sinne, eikä runko tee uusiakaan. Pintamullan kovettumisesta minulta on tulossa testi jossakin välissä. Testitaimet ovat suunnilleen nyt itäneet, joten hetki saadaan vielä odottaa itse tuloksia.

    VastaaPoista
  4. Altakastelussa taas pintamulta pysyy kuohkeana mutta kuivana. Juuret taas pyrkivät kohti kosteaa kasvuainetta. Kuitenkin, jos käyttää katetta kuten lekasoraa tai -murskaa mullan päällä kosteus pysyy pintamullasakin kohtuullisena. Mullan tiivistymisen voi estää sotkemalla lecasoraa sekaan. Näin olen itse tehnyt ja toimii. (:

    VastaaPoista
  5. Altakastelua en ole harrastanut ,mutta muistaakseni siinä on juurimätä riski.

    Odotan mielenkiinnolla testituloksiasi jule100.
    Täytyy kaivaa jossain vaiheessa jokin uudelleenistutettu yksilö ylös mullasta ja katsoa juurien kehittymistä.

    VastaaPoista
  6. Päältä minäkin kastelen. Taimien alla on ollut nyt altakastelumattoa ja osalla ihan sanomalehteä. Läpi valunut vesi valuu tuonne lillumasta. Maton kosteus osittain hidastaa mullan kuivumista ja tarpeentullen luovuttaa takaisin kosteutta.

    On varmasti totta, että jos vain kastellaan tassille, jossa vesi lilluu pitkiä aikoja, on juurimädän riski korkea. Se maa-aineshan on sielä sisäpuolella myös sitten aivan märkä.
    Päältä kasteltaessa kasteluveden mukana ravinteet kulkeutuvat myös suoraan kasville, tai ainakin siihen maa-ainekseen. Itse pidän päältäkastelua oikeana tapana.
    Tuo kovettuminen on vain ongelma johon olen törmännyt.
    Tuossa Perliittiä, perliitiä (http://chilitunari.blogspot.com/2012/03/perliittia-perliittia.html) kirjoituksessa mainitsin asiasta.
    Nyttemmin olen kuohkeuttanut turvetta perliitillä ja lecasoralla. Ja vaikuttaa ettei kovettumista tulisi. Mutta katsotaan... ;)

    VastaaPoista