C.Lanceolatum oli ainakin vielä muutama vuosi sitten varsin harvinainen villi. Itse sain viime syksynä siemeniä chilifoorumin willeltä. Kymmenestä itämislautalle laskemastani siemenestä iti lähes kaikki. Itse säästin viisi taimea. Loput viisi eivät valitettavasti päässeet siemenkuorestaan irti, kasvien sirkka-lehdet eivät siis koskaan saaneet nähdä päivänvaloa. Tällähetkellä minulla kasvaa kolme C.Lanceolatumia joista yksi on pian avaamassa ensimmäistä kukkaansa.
Chiliwikistä löytyy enemmän tietoa itse kasvista.
Erittäin haaroittuvaisen kasvutapansa vuoksi jouduin leikkaamaan yhden oksan pois. Yritän kuitenkin säilyttää oksan hengissä juurruttamalla sen. Olen muutamaan kertaan kokeillut pistokkaan ottoa. Valitettavasti en ole kertaakaan siinä onistunut. Etsin kuitenkin netistä ja alan kasvattajilta lisätietoa ja tälläkertaa toivon onnistuvani.
|
C.Lanceolatumin pistokas. |
|
Tärkeää pistokkaan otossa on muistaa tehdä poikittainen viilto. Yksinkertaistettuna näin.
On myös tärkeää muistaa käyttää tarpeeksi terävää veistä.
Tehtyänne viillon voi pistokkaan asettaa vesilasiin, tölkkiin tai erittäin kosteaan multaan.
Itse valitsin viimeisen vaihtoehdon. Nähtäväksi jää onnistunko tälläkertaa...
Laita ihmeessä siihen päälle esimerkiksi isosta limonadipullosta hattu, ei haihduta niin paljon ja ilmankosteus pysyy suurempana. Varmemmin juurtuu niin. Senhän värkkää helposti niin, että leikkaa esimerkiksi 1,5l colapullosta pohjan pois ja korkin heivaa mäkeen siitä, niin sentään vähän ilma kiertää. Jos koko on pieni, niin kaupoista löytyy kyllä melkoisen suuriakin lähdevesipulloja esimerkiksi.
VastaaPoistaItse onnistuin ensimmäistä kertaa pistokkaan juurrutuksessa vasta bubblerilla, mutta eihän tuo nyt voi oikeasti niin taikuutta olla, kun kaikki sitä tekevät.
Kiitoksia vinkistä! Täytyy ehdottomasti kokeilla.
VastaaPoistaItsellani hirmuiset vaikeudet ollut pistokkaiden otossa, tai no en ole kokeillut kuin muutama kerta.
Totta! Kaikki tuntuvat siinä onnistuvan , joten onhan sitä pakko itsekin koittaa.
Vielä lance. ihan ok kunnossa.
Toivottavasti lähtee. Omat juurutukset onnistuivat hyvin viimeksi, mutta lancen idättelyt ei sitten ollenkaan. :D Noita juurutusjuttuja on kaikenlaisia joutuupissa. Tosin siellä ei juurutella chilejä, vaan jotain ihan muuta. Ideoita ja asioita voi toki sieltä soveltaa näihinkin. 45° asteen viillon lisäksi jotkut neuvovat tekemään vielä halkaisun tuohon viilto-osaan. En tiedä tuoko se mitään lisää. Pistokkaalle on annettu oma leikkuukohtansakin, mutta itse koin sen viimeksi turhaksi neuvoksi.
VastaaPoistaHyvän harjoituskappaleen olet valinnut juurrutuskokeilullesi, kokemusteni mukaan c.lanceolatum on yksi helpoiten juurrutettava kasvi, heti pajun jälkeen. En ole itse vielä onnistunut menettämään kuin yhden pistokkaan vaikka olen niitä ainakin puolensataa juurruttanut ja jakanut eteenpäin ystävilleni/tuttavilleni.
VastaaPoistaKiitoksia. C.Lanceolatum oli hieman kasvanut yli rajojensa ,joten oli pakko katkaista yksi oksa.
VastaaPoistaNäyttäisi edelleenkin voivan ok:sti. Tuosta saattaisi sitten irrota Lance jollekin innokkaalle kasvattajalle postikuluja vastaan. Suku/tutut kun jostain syystä sattuu arvostaa enemmän "ruoka-chilejä".
En ole itse ,koskaan lancesta yrittänyt pistokasta ottaa. Edelleen jännittyneenä odotan tuloksia...kuinkakohan kauan juurtumisen suunnilleen pitäisi kestää?