Translate

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Willit kukkivat

Vapaapäivä, ihanaa. Takana yli viikon mittainen koe viikko, joka saa kyllä opiskelian aivan puhki. Olen tähän asti vetänyt 7 kurssin jaksoja, nyt minulle kuitenkin riitti tämä järjetön stressi ja hölläsin hieman tahtia, vuoden viimeinen jakso mennään 4 kurssilla, mikä tarkoittaa sitä että tiettyjä etuja syntyy, kuten keskiviikot vapaana. 

Olin muutama viikko sitten huomaavinani nuppuja Lanceolatumissa. Se ei itsessään ole mitään ihmeellistä sillä Lance on puskenut nuppuja vaikka millä mitalla viimeisen vuoden aikana. Valitettavasti kasvi on ainoastaan kukkinut yhden tai kahden kukan voimin koko kahden vuoden aikana jona olensitä kasvattanut.

Capsicum Lanceolatum 3.4

Lance 3.4

Lance 3.4

3.4


Tätä ennen on flexut alkaneet jo kukkia, satoa en ole vielä tämän vuoden puolella ehtinyt saada sillä minun kaksi flexua ovat aina kukkineet eri aikoihin. Nyt on nuppuja sen verran paljon että ristiin pölytys saattaisi taas pian olla mahdollista.  
C.Flexuosum PI 631154   3.4.2013


 Vajaa viikkoa myöhemmin huomasin jälleen ihmetyksekseni kuinka upeasti villit piristyvät auringonvalosta ja hieman lannoitteesta. C.Rhomboideum puskee nuppuja. Laji jonka sanotaan olevan todella vaikea saamaan kukkimaan puskee nyt nuppuja minkä kerkeää.

C.Rhomboideum 8.3


C.Lanceolatum 8.3
Tänään sitten vihdoin ja viimein avasi C.Lanceolatum kukkansa kunnolla.
Lance 10.4
Kukka on minusta chili kukkien kaunneimmasta päästä, jos ei kaunein. Valkoinen ja violetti tekevät uskomattoman kauniin kombinaation mikä varmastikin piristää jokaista chili kasvattajaa oman lancensa kukkiessa. Upea merkki jälleen luonnon monimuotoisuudesta.

4 kommenttia:

  1. Minusta eximiumin kukka on vielä kauniimpi, jos niitä nyt voi noin ajatella, ja makuasioista kiistellä. :) Hienoja kuvia ja onnea Rhombon suhteen, toivottavasti näyttää pian kukkansa. ;)

    VastaaPoista
  2. oh, on kyllä lancessa tosi komea kukka! toivottavasti saat podeja 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo podit ovat olleet minulle todellinen tabu. Lajihan pölyttää itse itsensä joten ei ole pensselisedälle tarvetta ,mutta kuitenkaan en ole saanut ainuttakaan podia vielä. Tiedä sitten onko syynä lannoitteen puute vai mikä. Nyt kuitenkin olen tasaisesti kevään mittaan antanut kasville Y-Lannoitetta (periaatteessa sama kuin PK) joten toivotaan parasta ja pelätään pahinta :D.

      Poista
  3. Upeita ovat Eximiumitkin, unohtamatta tietenkään Praetermissumeja :). Muutama viikko niin pitäisi kyllä Rhomboideum olla kukassa, mitään uskomatonta kukintaa tuskin näin keväällä voi odottaa mutta mielenkiintoista nähdä paljonko kasvi jaksaa :).

    VastaaPoista