Näin on pitkään jatkunu, mielenosoittajat vaikuttavat tosin vihdoin antaneen periksi. Hitaasti mutta huomattavasti on kokoa taimille, tai ainakin osalle, tullut lisää.
Canario Peru Cusco, Peru Puno Marki, Cap 363 ja Rocoto Costa Rican Red. |
Suurimmat Pubescenset kauniisti rivissä. Ero suurimpien ja pienempien Pubejen välillä tosin on todella iso.
Ultra Pube, C.Pubescens |
Yllä oleva Ultra Pube on varsin mielenkiintoinen. Olen usein törmännyt kolmisirkkaisiin taimiin, mutta että taimen toinenkin lehtipari kasvaa kolmena lehtenä on jotain uutta minulle. Mielenkiintoista nähdä mitä kolmannesta lehtiparista kehittyy.
Chinense rintamalla on kehitys tuntunut pitkään tallaavan paikoillaan, nyt pientä kasvua näkyvissä.
Harmin paikka että idätykset ovat epäonnistuneet varsinkin eräiden Pubejen ja Chinensejen kohdalla.
Tämä nyt lyhkäisyydessä tarkoittaa sitä ettei kaikkia lajike listallani olevia 89 lajiketta tulla näkemään kaudella 2013.
Vladans Viper, Chinense |
Black Naga, C.Chinense |
7 Pod Jonah Strain, C.Chinense |
Red Savina, C.Chinense |
Mutta ei kaikki aivan päin helvettiä ole mennyt. Flexu alkaa puskemaan nuppuja oikein kovaa vauhtia.
Kuten helmikuussa kirjoitin ei ennen kevättä kukkia nähdä. Eikä nähtykään ,mutta nyt alkaa pikku hiljaan näyttää näyttää.
Pieniä nuppuja alkaa olla vaikka kuinka paljon, ehkä tämä voisi olla merkki siitä että kevät olisi vihdoin tulossa ja pian myös kasvihuone täyttyisi kaikkialle rehottavista kasveista...tiedä vaikka, tiedä vaikka...
Hyvältähän tuo näyttää, omat chinenset harrastivat kevään ensiauringossa kilpaa palamista. Taitaa muuten olla että tuo 3 sirkkainen/lehtinen haarautuu kolmeksi jos et mene sitä latvomaan.
VastaaPoistaKiitoksia! No hyvältä ja hyvältä. Viime kauteen verrattuna oli viime vuonna kasvu kyllä huomattavasti parempaa, mutta eiköhän nuo tuosta pikku hiljaan veny. En tosiaankaan tiedä mitä tuolle kolmilehtiselle tulee tapahtumaan mutta oikein mielenkiintoista nähdä.
VastaaPoistaKun toisten päiväkirjoja selailee, usein hämärtyy käsitys ajasta ja resursseista. Toisilla on jo hedelmiäkin ja kasvit yltävät kattoon. Idätykset ovat voineet lähteä alkuun jo lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. Itse laittelin ensimmäiset itämään vasta joulukuun 1. viikon alussa. Siis noin kuukautta myöhemmin ensimmäisiä. Kun tähän tarjotaan päälle loistavat olosuhteet, niin tulos on jotain muuta kuin näpertelyä.
VastaaPoistaEn ole inventaariota tehnyt, mutta mulla taimia on arviolta 60. Noille tarjottava valo syö vain n. 80W. Kun tuon jakaa 3,5 neliölle, niin aika pimein lyhdyin mennään. Ja kasvu on sen mukaista. Jos valoa olis esim. 2x200W tai 1x400 tuossa tilassa, niin veikkaampa, että noita honteloita taimia ei olis.
Päiväkirjoja lukiessa pitää ottaa huomioon se, miten kukin kasvattaa. Onko lämpöä, valoa, lannoitetaanko taimia? Kaikki eivät kerro epäonnistumisistaan. Enemmän on enemmän tässäkin hommassa. Valolla on suuri vaikutus kasvuun. Entä kasteletko taimia liikaa? Pääseekö multa kuivahtamaan välissä. Paras kastelu olisi tiheästi, mutta vähän.
Onpa tuo Ultra Pube mahdottoman kaunis! Tässä kun kevät kuluu niin saatat olla jopa tyytyväinen että omat kasvattisi ovat nyt vielä pieniä ja tilaa viemättömiä. Itsellä on litran taimituukut kohta täynnä juurta ja osa on pakko antaa eteenpäin. 6500K loisteputkien alla asustavat.
VastaaPoistaKasveista luopuminen. Se vasta vaikeaa onkin! Varsinkin kun jäljelle jäävää määrää on vieläkin karsittava. :)
Olet oikeassa Jule, itse pötkin aika samallaisilla valotehoilla.
VastaaPoista2x30W, 2x15, lämmintä ja kylmää. Nuo isommat rocotot menevät jo pelkällä auringon tarjoamalla valolla. Joten onhan se ymmärrettävääkin ettei asiat etene samalla tavalla kuin parhaiten varustautuneilla kasvattajilla. Itse nyt ajatellu suunnilleen siten että satoa tulee kun tulee, jos kausi alkaa ottaa loppu nostetaan kasveja sisälle kypsyttelemään podeja. Kaikki ajallaan... itse kastelen päivittäin pieni määriä, multa ehtii kuivahtaa useimmiten. Altakastelu olisi paras tapa mutta itse käytän ihan perinteistä yltäkastelua.
Kiitoksia boozeman, joo tuo Ultra Pube on oikein mieluisa tuttavuus ja todella maukas sellainen! Kasveista luopuminen tekee toden totta kipeää...saatat kyllä olla oikeassa että mielummin hieman myöhässä kuin kuukausi-kaksi liian aikaisin, ei minulla olisi mitenkään tilaa majoittaa 60-70 ylisuurta taimea sisätiloissa :D.