Translate

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kaiken maailman ylläriboxeja

Satuin saamaan kaksi odottamaani "yllätyslaatikkoa" samana viikkona.
Niin laatikkoa ja laatikkoa miten sen nyt ottaa. Ensimmäinen näistä saapui jo maanantaina ja kyseessä oli Siemenketjukirje III.

Siemenketjukirje III poikkeaa Chilifoorumin kahdesta muusta siemenketjukirjeestä siten että tämä ei sisällä lainkaan chilin siemeniä. Siemenketjukirje III tarjoaa tosin paljon muiden hyötykasvien,sekä kukkasten siemeniä näistä kiinnostuneille.

Itse täydensin hieman tomaatin siementen varastoani ,sekä uudeksi hullutukseski haluan kokeilla tupakan kasvattamista. Itse en ole rööki ihmisiä mutta silkasta kasvattamisen ilosta haluan kokeilla kasvattaa ainakin yhden tupakan taimen.

Tätä ennen en oikeastaan tiedä mitään tupakasta noin kasvina. Haikea mielikuva minulla on päässäni miltä kasvi saattaisi näyttää ja kukkien kuviin olen foorumeilla törmännyt. Tietämätön asiasta olen joten varsin mielenkiintoinen kokeilu tämä.



Toinen yllätyslaatikko oli kokoluokaltaan hieman mahtipontisempi. Kyseessä oli viime vikkoisesta Hellman huutokaupasta voittamiani postimerkkikansioita sisältänyt laatikko. Painoa laatikolla oli vaivaiset 18kg.



Suomalaisia ensipäiväkuoria vuodelta 1947
No mitä minä hullu teen 18kg postimerkkejä?
Ostamani 18kg sisälsi tälläkertaa kahdeksan kansiota suomalaisia ensipäiväkuoria ja yhden Suomi-kokoelman ajalta 1917-1995. En ostanut 18kg aivan sokkona, vaan tuo 18kg koostui kahdesta eri huutokauppa kohteesta. En tietenkään säilytä kaikkea ostamaani, jos näin tekisin olisin ennen pitkään pennitön ja uisin postimerkeissä. Teen kuten monet kanssa harrastajani tekevät ja myyn ylimääräiset kuoret/merkit eteenpäin. Näin pääsen ylimääräisestä roinasta varsin vaivattomasti eroon ja tavara kiertää.

Tätä 18kg postimerkki rumbaa tutkiessa ei aika pitäisi muuttua pitkäksi lähipäivien aikana, siemenketjukirje jatkoikin jo matkaansa seuraavalla harrastajalle muutama päivä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti