Translate

torstai 13. kesäkuuta 2013

Arvostelu: C.Lanceolatum

Chili arvostelu kausi avattiin nyt.
C.Lanceolatumin podit ovat roikkuneet puskassa kypsymässä jo tarpeeksi kauan saavuttaakseen kypsän muotonsa.

Tänäkin kautena jatketaan samalla mihin viime vuonna jäätiin. Perinteiset arvostelut käsittäen makua, hajua, ulkonäköä ja lopuksi yhteenveto tyyppinen tuomio.

C.Lanceolatum, lehtiä on taas tiputeltu...




Ennakot

Olen kerran elämässäni aiemmin maistanut lancen podia. Tämä tapahtui syksyna 2011 kun sain Willeltä pussillisen siemeniä ja muutaman kuivatetun podin. Podit eivät olleet kauheinta mitä olen elämäni aikana maistanut, mutta eivät kyllä olleet mitään herkkuakaan. Mielenkiintoista maistaa nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin uudestaan.

Haju:
Podia halkaistessa nousee lyhyt hedelmäinen tuoksu, muuten podit ovat varsin hajuttomia.

Maku:
Aivan kuten muistelinkin, podien makua ei voi juuri kehua. Aluksi et edes huomaa mitään makua, vasta kun olet jyrsinyt marjaa pienen hetken suussasi pääsee pieni kitkerähkö maku podista. 

Polte:
Mielestäni podi oli täysin poltteeton, en ainakaan huomannut minkäänlaista poltetta.

+/-

+Podeissa on paljon siemeniä, mikä mahdollistaa uhannalaisen kannan kasvattamista
+ Podit ovat kauniita, samoin kukat.
+Kasvi talvehtii hyvin.

- Podit lähes mauttomia
- Kasvi tiputtelee lehtiään vähän väliä, ulkomuoto lähes kaljuna on varsin ruma.
-Vaikea saada kukkimaan ja vielä vaikeampi saada tekemään podeja


Tuomio:

Kyseessä on sen verran harvinainen laji ettei sitä voi olla kasvattamatta. Ei vaadi paljoa selvitäkseen, mutta jos halajaa satoa on kasvia hoidettava hyvin ja hiukan onneakin saa olla mukana. C.Lanceolatum omalla lajikelistallani aivan varmasti mukana ensi kautenakin.


4 kommenttia:

  1. Lance on kyllä makusfääreiltään melkoinen pettymys. Itselläni juuri kypsymässä yksi säälittävä marja.

    Mutta vaikka makua ei olekaan, onhan se aika makeeta syödä jotain uhanalaista. Siemenet toki talteen!

    VastaaPoista
  2. Näin se tosiaan on, ei ole hääppöinen maultaansa, mutta harvinaisuudeltaansa kylläkin! Kaikki siemenet tallessa niitä lukuunottamatta jotka vahingossa söin, jäi niitä kuitenkin 40-80kpl? Puolet sadosta vielä tosin keräämättä.

    VastaaPoista
  3. Taidat olla ihka aito autisti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista...ja sinä taidat olla ihka aito lääkäri sen toteamaan? Odotan papereitani postissa ;)...Mistä näitä hupiveikkoja tupsahteleekaan...

      Poista