Piristääkseni hieman itseäni päätin kuvata ja kerätä C.Flexuosumin sadon. Tämä 24 kromoominen kasvi on ehdottomasti yksi lempi vllichileistäni. Laji on muista chileistä poikkeava kylmäkestoisuutensa vuoksi. Lajille tyypillistä on pienet kauniit marjat. Lehdet ovat hieman vahapintaisia.
Erityistä kasvilla on ehdottomasti myös se että siementen saamiseksi sadosta on omistettava vähintään kaksi kasvia jotka tulee pölyttään ristiin.
Itse olen päättänyt talvettaa kaksi flexua, alunperin minulla oli neljä kasvia. Yhden nirhasin, oli nimittäin kirvojen raatelema. Toisen uhraan tieteelle kokeilemalla ulkona talvetusta.
C.Flexuosum |
Flexun podit ovat varsin maukkaita, niistä saisi varmasti tehtyä maukasta hilloa. Siihen toki tarvittaisiin hieman enemmän podeja kuin kuvan yhdeksän kappaletta.
Täytyykin muistaa tehdä makuarvostelu niistä, kunhan ensin tervehtyisi...
Niin näissä ei arvatenkaan ollut siemeniä?
VastaaPoistaEn ole vielä tarkistanut, mutta edellisistä podeista päätellen näissä on 5-8 siementä per podi.
VastaaPoistaOho, jos sinulla joskus jää ylimääräisiä flexun siemeniä, niin voin uhrautua ottamaan vastaan :) Tuo olisi kyllä todella mielenkiintoinen lajike.
VastaaPoistapommita sähköpostilla tai chilifoorumin yv:llä. Kyllä noita vielä muutama löytyy. Kuvassa olevien podien siemeniä en saa jakaa, mutta sain Nipsulta flexun siemeniä jaettavaksi ja niitä pitäisi edelleen löytyä :).
VastaaPoista