Kesäkuu on ohi, jos se sattui mennä joltain ohi, heinäkuu on alkanut.
Aika menee aivan liian nopeasti, paljon olisi tehtävää mutta vähän saa loppujen lopuksi aikaiseksi.
Vaikka kuinka yrittää niin ei kerta kaikkiaan jaksa pomppia kaikkialla tekemässä yhtä sun toista.
Tomaateista pystyn olemaan tänä vuonna jopa hitusen ylpeä. Lajikemäärää onnistuin kasvattamaan viime vuotisesta ja olen, kuten edellisestä linkistä huomaa, suhteellisen samoissa ajoissa kukinnan kanssa kuin viimekin vuonna. Tänä vuonna minulla nyt loppujen lopuksi kasvaakin peräti 11 tomaattia, yhteensä yhdeksää eri lajiketta. Money Makeriä ja Hundreds&Thousendiä olen kasvattanut tuplat taimet.
Periaatteessa tomaattien kukkien välillä ei tunnu olevan niin suurta eroa, ainakaan lajikeissa joita olen itse kasvattanut. Ne ovat yksivärisiä ja sama perusmalli toistuu jokaisessa kukassa, pieniä yksityiskohtia huomioimatta toki.
Viime vuonna pohdin mutanttikukkia chileissä. Ne olivat valtavia ja yhteen nuppuun oli periaatteessa kasvanut noin kolme nuppua samaan nupunvarteen. Jotakin vastavaa on tänäkin vuonna tapahtunut tomaattien kanssa.
Tässä tapauksessa kukka tosin koostuu vain yhdestä nupusta, mutta verraten esimerkiksi oikealla olevan kuvan takana näkyviin nuppuihin nämä nuput ovat olleet järjettömän kokoisia. Tämä ei tietenkään ole mikään ongelma, toivon vain että jättinupuista kasvaisi myös jättitomaatteja!
Jätti nupuille on ollut myös tyypillistä etteivät ne meinaa millään avatua kunnolla, kuten viereiset kaksi nuppua.
Tomaattien sadonkorjuuseen on vielä aikaa, mutta sitä odotellessa voi hyvin mielin alkaa pikku hiljaan korjaamaan avomaankurkku ja kesäkupritsa satoa, niitä tuleekin ennätysmäärä tänä vuonna.
Vihjeeksi ensi vuotta varten: tomaatit voi idättää aikaisemmin.
VastaaPoistaMinä olen perinteisesti laittanut ne maaliskuun puolivälissä ja ainakin nyt ajoitus osui nappiin. Tomaateissa on ulkona seinustalla jo isoja raakileita suurissa tertuissa joka lajikkeessa. Joinakin vuosina olen joutunut viivyttelemään kasvua ja suojaamaan niitä ulkona kylmältä, mutta ei nyt.
Kurkun ostin valmiina taimena kesäkuun alussa ja se vasta kukkii. Milloin idätit omasi?
Idätin tomaatit maaliskuun viimeisenä viikkona, mutta kasvu pysähtyi huhtikuussa kun unohdin koulia taimet. Siksi ovat edelleen hieman pienikokoisia. Ensi vuonna pitäisi tosiaankin muistaa idättää maaliskuun alussa ja yrittää muistaa myös koulia ajoissa.
VastaaPoistaKasvihuonekurkusta en tiedä, taimeni sain nimittäin naapurilta, mutta avomaankurkut idätin huhti/toukokuussa vaihteessa...muistaakseni. Samoihin aikoihin idätin myös kesäkurpitsat. Kesäkurpitsoiden idätys epäonnistui joten pistin kesäkuun ensimmäisenä päivänä lisää siemeniä itämään, katsotaan ehdinkö saamaan vielä syksyllä niistä satoa. Ovat olleet jo muutaman viikon avomaalla.